fbpx
 Uutisarkistoon
6.10.2022

LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHTAAN TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU – LAURI SIPPONEN SEURAA RAMI AARIKKAA YHTIÖN JOHDOSSA

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksessa on sovittu hallitusta toimitusjohtajanvaihdoksesta. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Rami Aarikka keskittyy jatkossa hallitustyöskentelyyn ja jatkaa yhtiön merkittävänä omistajana. Uudeksi toimitusjohtajaksi alkaen 1.11.2022 on nimitetty Lauri Sipponen. Perehtyminen tehtävään alkaa välittömästi.

Sipponen on aiemmin toiminut lähes kaksikymmentä vuotta erilaisissa liiketoiminnan johto- ja kehittämistehtävissä Lidl Suomessa, joista vuodet 2010–2019 yhtiön toimitusjohtajana. Viimeisimmäksi Sipponen on työskennellyt VR Groupin toimitusjohtajana 2021–2022, sekä hallitusammattilaisena. Sipponen on toiminut myös Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksen jäsenenä vuodesta 2020.

”Olen innoissani, että saamme näin kokeneen, ammattitaitoisen ja inhimillisestä otteestaan tunnetun liiketoimintajohtajan luotsaamaan Wirvoitusjuomatehdasta. Haluan kiittää Rami Aarikkaa pitkästä ja erittäin menestyksekkäästä työstä yhtiön johdossa. Olen iloinen, että Sipponen hyppää vastuuseen juuri nyt, kun lähdemme hakemaan yritykselle kiihtyvää kasvua lähivuosina. Sipponen tuntee yhtiön ja hänessä yhdistyy monella tavalla todella tärkeä ja arvostettava piirre – osaava liiketoiminnan kehittäjä, ihmisläheinen ja energinen johtaja, kuluttajaliiketoiminnan ja brändin rakentamisen ammattilainen. Ja Laitilan tyyliin Laurilta löytyy pilkettä silmäkulmasta”, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksen puheenjohtaja ja perustajaosakas Totti Salko sanoo.

Kasvu ja kehittyminen tavoitteena jatkossakin

Neljän laitilalaisen kaveruksen vuonna 1994 perustama Wirvoitusjuomatehdas on kasvanut Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi ja Pohjoismaiden suurimmaksi pienpanimoksi. Se on tehnyt vahvaa tulosta vuodesta toiseen. Vuoden 2021 liikevaihto oli lähes 23 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,9 miljoonaa.

”Kuten aina ennenkin, löysimme hallituksessa nopeasti yhteisymmärryksen ehdottamani toimitusjohtajavaihdoksen tuomista mahdollisuuksista ja Laurin ollessa välittömästi valmis muutokseen, oli hallituksessa edessämme jälleen kerran helppo päätös. Olen tuntenut Laurin 2000-luvun alusta lähtien ja hänen uransa yhtiömme hallituksessa on vakuuttanut sekä minut, että hallituksemme. Laurin laaja-alainen liiketoimintaosaaminen, näkemyksellisyys ja pidetyt henkilöstöjohtamistaidot tulevat siivittämään lähes 850 Tehtaanomistajan omistusten arvonnousua vuosiksi eteenpäin. Tulen antamaan kaiken tarvittavan tukeni Laurille ja mahtavalle henkilökunnallemme uudessa tilanteessa”, toteaa muutoksesta innoissaan oleva, vuodesta 1997 yhtiötä johtanut Rami Aarikka.

”Olen seurannut yhtiön tekemistä jo yli 20 vuoden ajan ja viimeiset vuodet hyvin läheltä hallituksesta käsin. Olen aina ihaillut yhtiössä tehtyä hyvää työtä ja saavutettua markkina-asemaa. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on nyt jo yli neljännesvuosisadan ajan tuottanut toiminnallaan ja tuotteillaan iloa niin osakkeenomistajilleen kuin suomalaisille kuluttajille. Yhtiön brändi ja talous sekä tuotannon ja tuotteiden laatu ovat korkealla tasolla. Itse uskon vahvasti, että tämä pitkäjänteisesti rakennettu vahva pohja ja yhtiön erittäin taitava, kokenut ja motivoitunut johto ja henkilöstö mahdollistavat yhtiön kehittämisen ja kasvattamisen edelleen. Astun tehtävään erittäin innostuneena ja motivoituneena”, Lauri Sipponen toteaa.

Lisätietoja antavat: rami.aarikka@laitilan.com, 0400-676 526, lauri.sipponen@laitilan.com, 050-387 7444, hallituksen puheenjohtaja totti.salko@laitilan.com, 040-070 8472.

Lauri Sipponen

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on valmistanut virkistäviä porejuomia vuodesta 1995 alkaen. Yhtiö valmistaa Laitilassa mm. Kukko-oluita, Naku Hard Selzereitä, Oiva-siideriä, Skumppaa ja vanhan ajan limonaadeja. Laitilan liikevaihto vuonna 2021 oli vajaat 23 miljoonaa euroa, joka saavutettiin noin 60 henkilön voimin.