fbpx
 Uutisarkistoon
11.2.2019

LAITILAN BROWN ALE MAISTUU KLASSIKOLTA

Alkon perinteinen pienpanimo-oluiden kampanja käynnistyy tänään. Kampanjassa mukana olevasta Laitilan Brown Alesta löytyvät kaikki klassisen brown alen tunnusmerkit, mikä tekee siitä erinomaisen tutustuttajan tähän paluutaan tekevään oluttyyliin.

Alkon jo perinteeksi muodostunut käsityöläis- ja pienpanimo-oluiden kampanja kulkee tänä vuonna ensimmäistä kertaa ”Pienpanimoiden taidonnäytteet” -nimikkeen alla. Yksi näistä taidonnäytteistä on Laitilan Brown Ale 5,0 %, joka osoittaa, että näilläkin leveysasteilla hallitaan tämän hyvin perinteikkään brittioluttyylin valmistus.

Brown Ale on viime vuosina hieman vähemmälle huomiolle jäänyt oluttyyli, jonka voisi ennustaa tekevän piakkoin paluuta yhä useamman oluenystävän tuoppiin, sillä viime aikoina kovasti esillä olleet humalat ovat pikkuhiljaa saaneet rinnalleen maltaat, ja juuri jälkimmäiset ovat perinteisesti korostuneet tämän tyylin oluissa. Laitilan Brown Ale on oiva tapa tutustua kyseiseen tyyliin, sillä kaikki klassisen brown alen tunnusmerkit täyttyvät tässä oluessa. Näiden makujen ”löytämistä” tukee 5,0 % vahvuus, joka käytännössä antaa oluelle kauttaaltaan hieman enemmän makua kuin astetta maltillisempi alkoholin määrä, jota Brown Alen kohdalla on ehkä totuttu odottamaan.

Laitilan Brown Ale on suodatettu, tumma täysmallasolut, jolle neljästä eri maltaasta koostuva runsas mallaspohja antaa sen kauniin ruskean värin ja maltaisen makean suuntuntuman. Oluttyylilleen uskollisesti maussa voi aistia myös pähkinää, keksiä, kahvia ja hennosti suklaata. Humalalajikkeiksi on valikoitu perinteisiä englantilaisia lajikkeita, jotka tuovat olueen mausteisia ja yrttimäisiä aromeja. Oluen katkerotaso on jätetty brown alelle ominaiseen tapaan maltillisen matalaksi, jotta oluen täyteläinen maltaisuus korostuu.

Olutta suositellaan tarjoiltavaksi +10 – +14 °C:ssa ja lautaselle sen kaveriksi kannattaa valita grillattua lihaa ja erilaisia pataruokia.

Laitilan Brown Alea on saatavilla Alkosta 11.2.2019 alkaen 33 cl:n pulloon pakattuna.

Laitilan Brown Ale

Alkoholi: 5,0 %

Tyyppi: Brown Ale

EBC (väri): 53

EBU (katkero): 18

KV (kantavierre) 13,8

Pakkaukset: 33 cl plo

Ainesosat: vesi, ohramallas (Pale Ale, Melano Light, Bisquit, Black), humala (Target, Challenger).

Ravintoarvo per 100 ml: energia 200 kJ/48 kcal.

 

Lisätiedot: markkinointipäällikkö Ville Alanko p. 044 343 2403, ville.alanko@laitilan.com ja toimitusjohtaja Rami Aarikka p. 0400 676 526, rami.aarikka@laitilan.com. Tuotekuvat osoitteesta laitilan.com/media-tiedostot/?mediacat=erikoisoluet

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on valmistanut virkistäviä porejuomia vuodesta 1995 alkaen. Yhtiö valmistaa Laitilassa mm. Kukko-oluita, Oiva-siideriä, Skumppaa, Into-lonkeroa ja vanhan ajan limonadeja. Liikevaihto vuonna 2018 oli n. 19,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 60 henkilöä. Laitila on aina panostanut voimakkaasti ympäristöystävälliseen teknologiaan. Esimerkiksi kaikki tuotantolaitoksen käyttämä sähköenergia on ollut tuulivoimalla tuotettua jo vuodesta 2001 ja keväällä 2018 tehtaan katolle asennettiin 668 paneelin aurinkovoimala.