Helsinki Beer Festival 2018: Kukko Portteri on jälleen sarjansa paras olut!

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan portteriolut on jälleen osoittanut taattua laatua. Helsinki Beer Festivalilla valittiin tuttuun tapaan Suomen parhaat oluet, joukossaan Kukko Portteri 6,5 %, joka sai kultamitalin sarjassaan stoutit ja portterit.

Sarjassa stoutit ja portterit menestynyt Kukko Portteri 6,5 % on tuttu olutkilpailuiden palkintosijoilta entuudestaan, sillä Laitilan portteriolut on ollut voitokas Helsinki Beer Festivaleilla järjestetyissä kilpailuissa jo kolmena perättäisenä vuonna aiemminkin.

Kukko Portteri on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan panimopäällikkö Ville Vilenin ensimmäinen kaupalliseen käyttöön kehittämä olut, jota päästiin ensi kerran maistamaan jo kymmenen vuotta sitten. Syksyllä 2017 uudelleenlanseerattu, nyt neljättä kertaa kultamitalilla palkittu, portteri on aikaisemmin ollut myynnissä Kievarin Portteri -nimellä.

Oluen laadukkuudesta kertoo kilpailumenestyksen ohella se, että maailmankuulu olutguru Michael Jackson maistoi ja kehui portteria ylistyssanoin vieraillessaan Laitilassa vuonna 2007. Samalla vierailulla hän nimesi sen yhdeksi henkilökohtaisista suosikkioluistaan.

Kukko Portteri on täyteläinen pohjahiivaportteri, jonka makupaletista löytyy paahtuneisuutta, lakritsaa, rusinaa ja aavistus kahvia. Oluen menestys rakentuu Pilsner-maltaasta, tummasta karamellimaltaasta sekä värimaltaasta. Humalalajikkeet tulevat Saksasta ja Tšekistä.

 

Kukko Portteri 6,5 % on saatavana ravintoloista.

Lisätiedot tuotteesta: toimitusjohtaja Rami Aarikka p. 0400 676 526, rami.aarikka@laitilan.com

Tuotekuvatilaukset: markkinointiassistentti Laura Mäkelä, laura.makela@laitilan.com

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on valmistanut virkistäviä porejuomia 1995 alkaen. Yhtiö valmistaa Laitilassa mm. Kukko -oluita, Oiva -siideriä, Skumppaa, Into -lonkeroa ja vanhan ajan limonaadeja. Liikevaihto vuonna 2017 oli n. 19 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 60 henkilöä. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on aina panostanut voimakkaasti ympäristöystävälliseen teknologiaan. Esimerkiksi kaikki tuotantolaitoksen käyttämä sähköenergia on ollut tuulivoimalla tuotettua jo vuodesta 2001 ja keväällä 2018 tehtaan katolle asennettiin lähes 700 aurinkopaneelia parantamaan energiaomavaraisuutta.

 

Rami Aarikka – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Rami Aarikka
Nokkela tehtaanjohtajamme
Ville Vilen
Oluenpanon salat kuin taskunsa tunteva panimomestarimme
Ville Vilen – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Johanna Haijanen – Laitilan Wirvoitusjuomatehdasm
Johanna Haijanen
Kupliemme ja nesteidemme pedantti laadunvartija

Oletko vähintään 18-vuotias?