fbpx
 Uutisarkistoon
8.1.2018

LAITILAN FR35H AMERICAN LAGER – NIMENSÄ MUKAISESTI TUORETTA LAGERIA

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuo markkinoille ennätystuoreilla amerikkalaishumalilla humaloidun oluen. FR35H American Lager humaloitiin poiminnan aloituksesta laskien 35 päivän ikäisillä humalilla ja lopputulos on nimensä mukaisesti tuore, raikas ja tasapainoinen kokonaisuus, jossa juotavuus on huipussaan.

Suomen vihreimpänä panimona tunnettu Laitilan Wirvoitusjuomatehdas avaa vuoden 2018 mielenkiintoisella ja ennennäkemättömän tyylisellä uutuudella.

Yhtiö päätti toteuttaa jo jonkun aikaa pyöritellyn ajatuksen tuoreimpien mahdollisten humalien käytöstä oluen valmistuksessa ja tämä päätettiin mahdollistaa optimoimalla koko humalien toimitusprosessi aina keräämisen aloituksesta niiden käyttämiseen oluen maustamisessa. Lajikkeiksi valikoituivat amerikkalaiset Centennial ja Cascade ja niiden toimittajaksi värvättiin niin ikään amerikkalainen 47Hops, jolle teroitettiin alusta asti, että nopeus on valttia. Lopulta humalien toimitukseen ja käyttämiseen kului kuljetuksineen, tullauksineen ja muine erinäisine byrokratioineen vain 35 päivää, joka lienee Suomen mittakaavassa jonkinasteinen ennätys ja jonka lopputuloksena Laitilassa pystyttiin humaloimaan olut varmasti sadon uusimmilla antimilla. Koko prosessin nopeudesta oltiin Laitilassa niin ylpeitä, että olut päätettiin nimetä aikajänteen mukaan, jolloin se saatiin myös parhaiten kuvamaan oluen oleellisimpia ominaisuuksia, eli raikkautta ja tuoreutta.

Tuoreuden myös todella maistaa. Humalat maistuvat oluessa vivahteikkaina ja runsaina, mutta ne eivät jyrää alleen muita makuja, vaan kokonaisuutta leimaa tasapainoisuus. Vaikka humalat pääroolissa ovatkin, eivät mallaspohja ja sen tukema oluen runko jää millään lailla vetisiksi, jolloin oluen tärkeimpänä ominaisuutena pidettävä juotavuus on huippuluokkaa. Reseptin taustoista LWT:n panimopäällikkö Ville Vilen kertoo seuraavaa: ”En ole hetkeen päässyt käyttämään näin tuoreita humalia, joten oli selvää, että tätä olutta lähdetään miettimään ns. humalat edellä. Samalla piti kuitenkin pitää mielessä se, ettei lähdetä liikaa keulimaan, jottei maku mene täysin tukkoon. Lopputulokseen olen äärimmäisen tyytyväinen, sillä se onnistui juuri niin kuin olin suunnitellut.”

Korvaamattomana apuna oluen valmistuksessa oli Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan monivuotinen ”kumppani humalassa”, humalatoimittaja NWP Hops, jonka toimitusjohtaja Juhani Elonheimo kertoo projektista seuraavasti: Yleensä tuoreinkaan jenkkihumala ei ole edes Suomessa ennen tammikuun alkua, joten tämä projekti tarjosi jotain aidosti uutta nopeasti kehittyvälle pienpanimoalalle. Jälleen kerran yhteistyö kotimaisten toimijoiden välillä, yhdistettynä pieneen laatuun keskittyvän toimittajan kykyyn toimia ketterästi, pystyi tarjoamaan suomalaisille oluen ystäville jotain jota ei ole aiemmin koettu. Jenkeissä sadon uusista humalista tehdyt oluet ovat jo tuttuja, mutta nyt Suomessa LWT on avannut pään tähän samaan ”tuoreusskeneen”.

Ennätysnopea keräys-toimitus-käyttöönottoprosessi oli mahdollista toteuttaa vain rajatulle määrälle humalaa, jolloin myös sillä maustettua olutta voitiin valmistaa vain rajoitettu erä. Koko erä myytiin ennakkoon Turun seudun K-Supermarketeille, joten tämä rajoitetun valmistuserän uutuus on saatavilla vain näistä myymälöistä tämän viikon alusta lähtien.

FR35H American Lager

Alkoholi: 4,7 %

Tyyppi: American Lager

Pakkaukset: 50 cl tlk

EBC (väri): 9

EBU (katkero): 25

KV (kantavierre): 11,4 %

Ainesosat: vesi, ohramallas (Pilsner, Caramel Pale, Carared), humala (Centennial, Cascade), hiiva.

Ravintoarvo per 100 ml: energia 141 kJ/34 kcal, rasva 0 g (josta tyydyttynyttä rasvaa 0 g), hiilihydraatit 2,7 g (josta sokereita <0,1 g), proteiini 0,5 g, suola 0 g.

 

Lisätiedot ja tuotekuvatilaukset: Ville Alanko p. 044 343 2403, ville.alanko@laitilan.com, Rami Aarikka p. 0400 676 526, rami.aarikka@laitilan.com

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on valmistanut virkistäviä porejuomia vuodesta 1995 alkaen. Yhtiö valmistaa Laitilassa mm. Kukko-oluita, Oiva-siideriä, Skumppaa, Into-lonkeroa ja vanhan ajan limonadeja. Liikevaihto vuonna 2017 oli n. 19 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Laitila on aina panostanut voimakkaasti ympäristöystävälliseen teknologiaan. Esimerkiksi kaikki tuotantolaitoksen käyttämä sähköenergia on ollut tuulivoimalla tuotettua jo vuodesta 2001.

Oletko vähintään 18-vuotias?