Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla tapahtuu!

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas järjestää kolmannen kerran Tehtaalla tavataan -tapahtuman, jossa riittää puuhaa ja ohjelmaa koko perheelle. Lisäksi tehtaalla on markkina-aikaan avoimet ovet.

Peräkonttikirppis

Wirvoitusjuomatehtaan pihassa järjestettävälle peräkonttikirppikselle voi tuoda myyntiin omat turhat tavaransa ja löytää muiden peräkonteista aarteita kotiin vietäväksi. Kirpputorin myyntipaikka on maksuton ja myyntiaikaa klo 16-19. Myyntipaikka on parkkiruudun kokoinen ja halutessaan tuotteitaan voi myydä myös omilta myyntipöydiltä. Paikalle saapuvia myyjiä pyydetään huomioimaan, että tapahtuma-alue suljetaan liikenteeltä tapahtuman ajaksi, eli autolla saa liikkua vain ennen ja jälkeen myyntiajan.

REKO- rinki ja muita paikallisia herkkuja

REKO Laitila -lähiruokarinki sekä muita alueen tuottajia ja yrittäjiä saapuu paikalle esittelemään ja myymään tuotteitaan. Myös REKO-ringin ulkopuolella toimivat tuottajat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan esittelemään toimintaansa ja myymään tuotteitaan.

Paikalle kannattaa saapua nälkäisenä, sillä alueen ruokakujalle kurvaavat myös Wurstiwankkuri sekä Good Sås -ruokarekka myymään toinen toistaan herkullisempia street food -annoksia. Makean nälkää tyydyttää kotileipomo Sonkkilan pop up -kahvila, joka palvelee kahvinjanoisia leipomuksineen. Lisäksi Saloniemen Juustola avaa markkina-alueelle Juustolippakioskin. Luonnollisesti myös tehtaanmyymälä on avoinna kello 19 asti.

Lapsille tarjolla kaikkea kivaa

Lapset pääsevät Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistyksen opastuksella ratsastamaan ponilla, rapsuttamaan lampaita, ihastelemaan paloautoja ja askartelemaan rintanappeja. Myös Herra Hakkaraisen on huhuttu kävelevän unissaan Laitilan suunnalla kyseisenä iltana.

Avoimet ovet

Tapahtuman aikana tehtaalla järjestetään kaikille avoin tutustumiskierros. Kierroksella pääsee tutustumaan juomien tuotantoon, esittämään kysymyksiä ja kuulemaan tarinoita tehtaan värikkäästä historiasta.

Ylijäämäomenat hyötykäyttöön siideriksi

Kaikille runsaan sadon omenavuorien alle hautautuville on mahdollisuus todelliseen ympäristötekoon. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ottaa tapahtumassa vastaan kaikki kelvolliset ylijäämäomenat ja valmistaa niistä erikoiserän maittavaa siideriä. Jokainen omenoita tuonut saa osallistumisestaan muistoksi rintanapin ja kunniakirjan. Osallistujien kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Wirvoitusjuomatehtaan myymälään.

Markkinatunnelmasta vastaa DJ Jarcco, hanuristit Mikko Nurmi ja Jukka Vehmas sekä Laitilan Pelimannit.

Jäljellä olevia myyntipaikkoja molempiin voi varata Laura Hongistolta (laura.hongisto@laitilan.com / 044 0432 426).

Tapahtuma on maksuton, mutta pikkurahaa kannattaa varata poniratsastusta ja ostoksia varten mukaan.

Rami Aarikka – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Rami Aarikka
Nokkela tehtaanjohtajamme
Ville Vilen
Oluenpanon salat kuin taskunsa tunteva panimomestarimme
Ville Vilen – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Johanna Haijanen – Laitilan Wirvoitusjuomatehdasm
Johanna Haijanen
Kupliemme ja nesteidemme pedantti laadunvartija