fbpx

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle jälleen menestystä Suomen Paras Olut -kilpailussa: Tuplakultaa

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas juhlii merkittävää menestystä Suomen Paras Olut -kilpailussa, jossa peräti neljä Kukko-olutta ylsi palkintosijoille. Kaksi näistä kruunattiin omassa sarjassaan Suomen parhaiksi.

Alkoholittomien tai vähäalkoholisten oluiden sarjassa Kukko Pils Alkoholiton ansaitsi kultaa. Tuomarit kehuivat sen puhdasta pilsner-makua ja moitteetonta humalointia, korostaen sen erinomaista soveltuvuutta esimerkiksi saunajuomaksi. Kukko Pils Alkoholittomalle voitto ei ole ensimmäinen, sillä jo vuonna 2020 sama olut kruunattiin Suomen parhaaksi pils-olueksi.

Vehnäoluiden sarjassa taas Kukko Vehnä hurmasi tuomariston ja voitti ensimmäisen sijan. Weissbier-tyylin edustajana se vakuutti tasapainoisella aromiprofiilillaan, kermaisella suutuntumallaan ja erinomaisella juotavuudellaan.

Lisäksi kevyesti humaloitujen vaaleiden lagerien sarjassa Kukko Helles sekä pils-tyylisten oluiden vahvasti humaloidun lagerin sarjassa Kukko Vahva Pils saavuttivat kunnioitettavat kolmannet sijat.

“Olemme äärimmäisen ylpeitä saavutuksistamme Suomen Paras Olut -kilpailussa.” sanoo toimitusjohtaja Olli Heikkilä. ”Laitilan juomat, laadultaan parhaat on slogan, joka ohjaa kaikkea toimintaamme ja kilpailumenestys on aina osoitus siitä, että tämä tavoite on saavutettu.”

”Palkintoseinämme alkaa olla melko täynnä, mutta eiköhän näille vielä tilaa löydy!” nauraa panimomestari Ville Vilen. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla on lähes 90 palkintoa ja se on näin ollen Suomen palkituin panimo.

Tuomariperustelut:

Kukko Pils Alkoholiton: Puhdas pils, humalointi kunnossa, toimii hyvin vaikkapa saunajuomana.

Kukko Helles: Maukas ja puhdas helles-tyylin edustaja.

Kukko Vahva Pils: Kaunis ja kirkas kullan väri, miellyttävä humala-aromi ja muhevasti maltainen pohja.

Kukko Vehnä: Weissbier-tyylin kelpo edustaja, hyvä aromiprofiili, tasapainoinen kokonaisuus, kermainen suutuntuma, puhdas makuprofiili, erinomainen juotavuus.