fbpx

Kultainen Kukko Pils sai oman Juhlaoluen

Kukko Pils 20 v Juhlaolut

Tasan 20 vuotta sitten lokakuussa Laitilassa elettiin jännittäviä hetkiä: ensimmäinen myyntiin tarkoitettu erä Kukko Pils -olutta oli valmistunut tehtaallamme. Oluen kehittänyt panimomestari Jani Vilpas oli jo vierrettä maistellessaan ollut sitä mieltä, että valmistumassa oli erikoisen hyvää olutta. Vilpas oli saanut toimitusjohtajalta tarkan ohjeistuksen: ”Pane sellainen kunnon reippaasti humaloitu kultainen pils, sellainen kuin Aura oli silloin, kun sitä vielä tehtiin Turussa.” ”Mikäpä siinä, näin teen. En tosin ole koskaan kyseistä olutta maistanut”, vastasi Vilpas ja ryhtyi hommiin.
Markkinoilla ei enää tuolloin ollut ainuttakaan suomalaista pilsiä. Löytyisikö sille vielä juojia?

Tarvittiin asiantuntijoiden apua. Olutta testaamaan kutsuttiin Turun Oluen Ystäväin Seura. TOYSin jäsenten huippuunsa viritetyille makunystyröille pils-olut oli tuttua turkulaisen panimon kulta-ajoilta. Maistelutilaisuudessa Kukko Pils sai heiltä ylistävät arviot. Ensimmäisen kulauksen jälkeen neiti Tanja Raunio huudahti: ”Voihan vietävä sentään, suomalainen pils on herätetty henkiin!”

Tällä suosituksella uskalsimme laskea oluen myyntiin. Sitä emme uskaltaneet toivoa, että se heti hurmaisi ja liki pitäen hullaannuttaisi oluenystävät niin laajalla rintamalla. Aromikas pils ei ollutkaan suomalaisten suuhun liian eksoottista, vaan sellaista oli selvästi kaivattu!

Kukko Pilsiä olisi oitis juotu monin verroin enemmän kuin tehtaalla ehdittiin panna. ”Asiakkaat soittavat ja kiekuvat korvaan, että lisää Kukkoa ja sassiin”, ahdistunut myyntipäällikkö valitti joutuessaan myymään ei-oota. ”Mieheni on aivan masentunut, koska Kukko on koko ajan loppu lähikaupasta”, tilitti tehtaalle soittanut huolestunut rouva. Janoisen yleisön hartaisiin toiveisiin oli tietysti vastattava, joten laajensimme panimoa. Sitten laajensimme sitä uudelleen. Ja uudelleen.

Kullanväriseen tölkkiin pakatusta ja väriltäänkin kauniin kullankeltaisesta Kukko Pilsistä tuli suomalaisen olutkentän ylivertainen airut. Kukko Pilsin myötä oluenjuonti ei enää ollut ryystämistä tai horimista, se oli nautiskelua.

Laitilan Kukko Pils 20 v Juhlaolut on pantu juhlistamaan suomalaisen pils-pioneerin juhlavuotta. Samalla se on kunnianosoitus turkulaisille ystävillemme: TOYSin hienolle olutseuraperinteelle, joka täyttää komeat 30 vuotta.

Juhlaoluemme on voimakkaasti humaloitu, kullankeltainen ja suodattamaton täysmallasolut, jonka runsas ja vitivalkoinen vaahto säilyy pitkään oluen suojana. Lisäraikkautta olueen tuo hienovarainen Hallertau Hersbrucker -humalalla toteutettu kuivahumalointi. Tämän hienosti alkuperäistä Kukko Pilsiä kunnioittavan olutelämyksen ovat luoneet panimomestarimme Ville Vilen ja Jani Vilpas.

Kukko Pils 20 v Juhlaoluen tölkitys 9.11.2021

Kukko Pilsillä on uskollisia ystäviä ympäri Suomen ja ulkomaita myöten. Juhlajuomaa on kuitenkin pantu niin vähän, että näihin juhliin voimme kutsua mukaan vain lähipiirin: Kukko Pils 20 v Juhlaolutta on tarjolla pieni erikoiserä 16.11. 2021 alkaen Laitilan lähialueilla hyvin varustetuissa kaupoissa ja ravintoloissa.

Kippis ja onnea, Turun Oluen Ystäväin Seura ja Kukko Pils!

Turun Oluen Ystäväin Seura, panimomestarit Vilen ja Vilpas sekä toimitusjohtaja Aarikka kippistävät 9.11.2021

Saatavilla hanasta 16.11.2021 alkaen:

  • ANNISKELUKAHVILA TIIRIKKALA
  • ANNISKELULIIKE PORTTI
  • CITY HOSPODA
  • COSMIC COMIC CAFE
  • RAUMAN WANHA KROUVI
  • RAVINTOLA UUSI APTEEKKI
  • PIPPURIMYLLY / HUGO

Saatavilla seuraavissa paikoissa 16.11.2021 alkaen:

  • HUITTISTEN SÄÄSTÖMARKET
  • K-CITYMARKET KUPITTAA
  • K-CITYMARKET RAUMA
  • K-CITYMARKET RAVATTULA
  • K-CITYMARKET SALO
  • K-CITYMARKET TURKU LÄNSIKESKUS
  • K-CITYMARKET TURKU SKANSSI
  • K-MARKET KIVIKARTIO
  • K-MARKET MOISIO
  • K-MARKET VASARAMÄKI
  • K-MARKET VYYRYLÄISENMÄKI
  • K-MARKET VÄHÄ-HEIKKILÄ
  • K-MARKET PUHAKKA
  • K-SUPERMARKET ARENA
  • K-SUPERMARKET CENTRUM
  • K-SUPERMARKET EURAJOEN PORTTI
  • K-SUPERMARKET FÖRI
  • K-SUPERMARKET HIRVENSALO
  • K-SUPERMARKET ITÄPOIJU
  • K-SUPERMARKET KATARIINA
  • K-SUPERMARKET LAITILA
  • K-SUPERMARKET LIETORI
  • K-SUPERMARKET MANHATTAN CITY
  • K-SUPERMARKET MYNÄMÄKI
  • K-SUPERMARKET PAIMIO
  • K-SUPERMARKET PIIKKIÖ
  • K-SUPERMARKET RAISIO CENTER
  • K-SUPERMARKET REIMARI
  • K-SUPERMARKET ROSMARIINI
  • K-SUPERMARKET RUNOSMÄKI
  • K-SUPERMARKET NUMMENPAKKA
  • KORTTELIRAVINTOLA ARVO
  • PICK ‘N’ PAY RAUMA
  • PRISMA RAUMA
  • S-MARKET EURA
  • S-MARKET EURAJOKI
  • S-MARKET KEHÄTIE
  • S-MARKET KORTELA
  • S-MARKET SÄKYLÄ
  • S-MARKET ÄYHÖ
  • SALE MONNANKATU
  • SALE SYVÄRAUMANKATU
  • LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHTAAN TEHTAANMYYMÄLÄ