Vita Nova
Piristävä ja vitaminoitu energiajuoma
Wirvoitusjuomatehtaan ensimmäinen energiajuoma on samaan aikaan uusi ja tuttu tuote. Vita Nova (suom. ”uusi elämä”) on Suomen vanhin energiajuoma, jonka kehitti 1970-luvulla maailman pohjoisin lääketehdas Dipolar Oy. Tämän ”virkistysjuomavalmisteen” ottivat omakseen erityisesti ammattiautoilijat ja vuorotyöläiset, jotka huomasivat sen olevan takuuvarma lääke väsymykseen.
Dipolarin jälkeen Vita Novaa valmisti Laihian Mallas Oy. Resepti pysyi vuosikymmenien ajan lähestulkoon samana, ja juoman alkuperäistä makua vaalitaan myös Laitilassa. Tehtaamme taitavat tuotekehittäjät antoivat Vita Novalle pienen loppusilauksen, jonka myötä vakosamettivuosikymmenen tuhti klassikko keveni 2020-luvun kulauttelijoiden suuhun sopivaksi.
Muiden energiajuomien teho perustuu guaranaan ja tauriiniin, joiden vaikutuksesta syntyy myös niille tunnusomainen maku. Näitä aineita ei Vita Novassa ole koskaan ollut, eikä niitä lisätty nytkään: Laitilan Vita Nova kopauttaa unihiekat pois silmistä kofeiinin ja neljän eri B-vitamiinin voimin.
Tämän vuoksi Vita Novan maku on aivan omanlaisensa. Se maistuu kolajuomalta, jossa on mukana ripaus sitrusta. Tätä energiajuomaa voi juoda nautiskellen!
Kun väsymys on kova, ota silloin Vita Nova.
Korkea kofeiinipitoisuus (60 mg/100 ml). Ei suositella lapsille, raskaana oleville, imettäville eikä kofeiiniherkille. Käyttösuositus: enintään kaksi tölkkiä päivässä.
Suositellaan tarjoiltavaksi kylmänä.
Ainesosat
Vesi, sokeri, happamuudensäätöaineet (E330, E500), hiilidioksidi, väri (E150d), aromit, kofeiini (0,06 %), hapettumisenestoaine (E300), vitamiinit (niasiini, pantoteenihappo, B6, B12), säilöntäaine (E211).
Ravintoarvo per 100 ml
Energia | 168 kJ/40 kcal |
Rasva | 0 g |
josta tyydyttynyttä rasvaa | 0 g |
Hiilihydraatit | 10 g |
josta sokereita | 10 g |
Proteiini | 0 g |
Suola | 0,2 g |
Pakkaukset ja myyntierät
Pakkauskoko | Myyntierä | Tuotenumero | EAN tuote | EAN myyntierä |
---|---|---|---|---|
33 cl tlk | 24 x 33 cl | 3513 | 6418654005571 | 6418654208361 |